FIN / ENG
Noé Soulier
Ideography

Lempeän pohdiskeleva ja ajatuksenjuoksullaan palkitseva sooloteos

Noé Soulierin luentoesitys tutkii teoreettisia argumentteja koreografisin, musiikillisin ja elokuvallisin keinoin. Teoksessa filosofiset tekstit asettuvat vastakkain, rinnakkain ja lomittain; kertomukset ihmisen maailmasta sekä kehollisuudesta leikkautuvat äkisti esimerkiksi hyönteisen rajattuun aistimaailmaan.

Kehollisuutemme hämmästyttävä omalaatuisuus näyttäytyy teoksessa vieraana Soulierin tarkastellessa kehoaan ja sen toimintaa eri näkökulmista. Soulier tasapainoilee kysymyksiensä keskellä, seuraten sanojensa painoa ja kuunnellen niiden kaikuja merkitysavaruudessamme. Arkipäiväiset tapahtumat saavat valotuksen, jossa itsestäänselvyyksien läpi voi katsoa, tutkia ja oivaltaa.

Haluaisin käyttää teatteria muokatakseni teoreettisen työn reunaehtoja, koska konteksti, johon kulloinkin sijoitutaan, määrittää sen, mitä on mahdollista ajatella. Kun muutetaan kontekstia, muutetaan ajattelun mahdollisuuksia. Akateemisen maailman lait eivät päde teatteriin ja päin vastoin. - Noé Soulier

Ranskalainen Noé Soulier on opiskellut tanssia Pariisin konservatoriossa, Kanadan kansallisbaletin koulussa sekä koreografiaa Brysselissä P.A.R.T.S. -koulussa. Hän tekee MA tutkintoa filosofiasta Sorbonnen yliopistossa Pariisissa ja opiskelee cembalon soittoa Elisabeth Joyén johdolla. Vuonna 2010 hän voitti teoksellaan Little Perceptions ensimmäisen palkinnon Danse Élargie kilpailussa, jonka järjestivät Théâtre de la Ville Pariisissa ja Musée de la Danse Rennesistä.

Ensi-ilta nähtiin elokuussa 2011 Tanz im August -festivaalilla Berliinissä.

Konsepti ja esitys: Noé Soulier
Tuotanto: wpZimmer
Yhteistuotanto: Kaaitheater/Brussel, Les Laboratoires d'Aubervilliers - Paris, HAU – Berlin;
Tuella: De Vlaamse Overheid, Festival d'Automne - Paris

www.wpzimmer.be

Videon kuvaus ja editointi: Walter Bickmann / TanzForumBerlin
 

Kiasma
01.11.2011 17:30
02.11.2011 19:00
25/15€ Liput täältä
Kesto 50 min
Noesoulier_c_noesoulier Idéographie